FASKIAMANIPULAATIO
Fysioterapeutti Luigi Stecco on kehittänyt faskiamanipulaation. Vuonna 1997 faskiaalisia manipulaatiopisteitä oli seitsämän. Nykypäivänä puhutaan jo sadoista pisteistä (mukaan laskettu myös viskeraaliset pisteet). Faskiaalista tutkimustyötä on tehty ruuminavauksien kautta ja menetelmä on kehittynyt käytännön työn myötä.
Faskiat toimivat koordinaatio- ja liikkeenhallintakeskuksina. Faskioiden tehtävänä on liikkeen ja kehon hallinta, koordinaatio, propriseptiikka ja voimantuotto sekä voimanvälitys. Propriseptisiä soluja, jotka aistivat liikettä ja asentoa, on faskioissa huomattavasti enemmän verrattaessa lihaksiin, jänteisiin tai luihin.
Faskiamanipulaatio perustuu anatomisiin faskiapisteisiin ja niiden kitkamaiseen manuaaliseen hankaamiseen. Hoito tehdään syvään faskiakalvoon ja liikkumattomaan suuuntaan. Merkitykselliset faskiapisteet ovat kivuliaita ja niitä käsitellään muutamia minuutteja. Parantavan tulehdustilan myötä pisteet ovat muutamia päiviä kosketusarat/kivuliaat. Hankauksen ja kudoksen lämpötilan kohoamisen myötä faskioiden välissä oleva geelimäinen aine muuntuu liukuvaksi aineeksi. Sidekudokset uudelleen järjestäytyvät liikkeiden mukaaan. Tähän uudelleen järjestäytymiseen keho tarvitsee ns. parantavaa tulehdusreaktiota.
Faskiamanipulaatiossa tehdään alkutestaus, itse hoito ja lopputestaus. Liiketesteissä arvioidaan rajoittuneet ja kivuliaat liikkeet. Liikkeen laatuun ja koko kehon oireistoon liikkeen aikana kiinnitetään huomiota. Hoidettavat pisteet valitaan liiketestien perusteella. Faskiamanipulaation jälkeen toistetaan testiliikkeet ja arvioidaan kehossa tapahtuneet muutokset.
Faskian toimintahäiriöitä voivat aiheuttaa traumat, arpikudokset, ylikuormitus, toistoliikkeet (haravointi, vasarointi, puunhakkaus) tai liikerajoitteiset toimintamallit. esim. liikeongelmat olkanivelessä, voivat aiheutua polven alueen faskiaalisista kireyksistä. Oireen aiheuttaja voikin löytyä muualta kuin oirealueelta.
Lisätietoja faskiamanipulaatiosta löydät täältä www.fascialmanipulation.com