PILATES KUNTOUTUKSESSA

Yksilöohjatut pilates tunnit aktivoivat syviä lihaksia. Tunnilla keskitytään yksilöllisesti asiakkaan oireiston lievitykseen ja parantamiseen pilateksen keinoin. Hengitysharjoitukset ja hengitystekniikka ovat oleellinen osa pilatesta.

Pilateksen avulla saat pitkät, vahvat ja kauniit lihakset, joita kannattelee hyväryhtinen selkäranka. Tule ja koe yksilöohjattu pilates ja poimi harjoitteluusi uusia työkaluja. Voit tulla myös yhdessä kaverisi kanssa.

Pilates on tehokasta ja turvallista harjoittelua parantamaan kehon keskustan lihasten toimintaa, vartalon hallintaa, lihastasapainoa sekä lisäämään liikkuvuutta. Kuntoutuksessa pilates palauttaa lihasten ja nivelten toimintakykyä. Syvien lihasten aktivointi ja toiminta on ensisijaisen tärkeää varsinkin selän ongelmissa. Pinnallisen rintarangan yläosalla tapahtuvan hengityksen on todettu olevan yhteydessä niska-pää oireistoihin.

Pilates liikkeet opettavat käyttämään kehoa oikealla tavalla, mikä perustuu kineettiseen liikeketjuun. Asiakas oppii löytämään uudenlaisen aistimuksen ja kontaktin lihaksiin, jotka ovat olleet passiivisia. Nivelten ja lihasten luontaisen toiminnan palauttaminen korostuu erilaisten vammojen, rasituksen, kiputilojen ja tapaturmien jälkihoidossa.

Yksilöohjatussa pilateksessa ohjaajana toimii fysioterapeutti, joka keskittyy asiakkaan oireistoon. Asiakas ja fysioterapeutti suunnittelevat yhteistyössä kaikkein sopivimmat harjoitteet, jotka kehittävät toimintakykyä ja lihasvoimaa nousujohteisesti. Asiakkaan ja ohjaajan välille muodostuu vuorovaikutteinen suhde, jonka tavoitteena on toimia yksilöllisesti asiakkaan hyvinvoinnin parhaaksi.

Pilates-treeni

Pilates-treenissä liikkeet ovat vaativampia ja ne kehittävät erittäin tehokkaasti keskivartalon voimaa sekä vartalon hallintaa. Pilates-treeni antaa uusia tapoja harjoittaa eri lihasryhmiä, varsinkin keskivartalon alueelle. Keskivartalon hallinta ja liikkuvuus ovat tärkeitä tekijöitä, jotka mahdollistavat rennon ja taloudellisen liikkumisen. Kokenutkin kuntoilija saa pilateksesta uusia tehokkaita menetelmiä harjoitteluunsa. Keholle tulee antaa uusia ärsykkeitä erilaisten harjoitteiden muodossa, jotta harjoittelu on kehittävää, nousujohteista ja tasapainoista. Näin vältetään myös rasitusvammoja.

Varaa aika